UNLEASHED

Kahden kuukauden kasvuryhmä naisille, jotka haluavat kirkastaa todellisen kutsumuksensa ja löytää rohkeuden seurata sitä

Kun sielu kutsuu johonkin suurempaan ja merkityksellisempään mutta pelko ja epäilys pitävät sinut paikoillaan— tervetuloa hellittämään lempeydellä otteesi sisäisistä rajoituksista ja ottamaan ensimmäisiä askeleita kutsumuksesi polulla.

✨ Alkuun kutsumus saattaa olla vain hiljainen kuiskaus, joka sanoo, että oma itse on tarkoitettu johonkin muuhun kuin se, missä nyt on.

✨ Se voi olla turhautumista tai tyytymättömyyttä siihen, ettei työ, ura ja arki, jota on rakentanut, tunnukaan hyvältä, aidolta ja itselle sopivalta.

✨ Se voi olla levottomuutta siitä, ettei koe olevansa oikeassa paikassa, ja kaipuuta jonnekin, jota voi olla hankala sanoittaa.

✨ Se voi olla väsymystä, uupumusta, ärtymystä ja kehon oireilua sen vuoksi, että yrittää pakottaa itsensä johonkin, mikä ei ole linjassa sen kanssa, kuka ja mitä syvimmiltään on.

✨ Se voi olla haparoiva tunne siitä, että itsessä on jotain enemmän ja että itsellä olisi jotain muuta annettavaa.

✨ Se voi olla sisäinen veto saada aikaan jotain olennaisempaa, tärkeämpää, kauniimpaa.

✨ Se voi olla halu murtautua ulos vanhoista systeemeistä, ahtaista rakenteista, omista ehdollistumista ja elää omassa rytmissä, omilla ehdoilla, oman näköisesti.

UNLEASHED on kasvuryhmä naisille, jotka ovat kyllästyneet esittämään jotain muuta kuin ovat, vähättelemään omia kykyjään, piilottamaan omia intohimojaan, hiljentämään omaa ääntään, juoksemaan muiden asettamien tavoitteiden perässä ja uupumaan työssä, joka ei tuo heille itselleen sitä iloa, nautintoa ja täyttymystä, jota he toivovat työltään saavan.

UNLEASHED on jaettu tila ja muutosmatka naisille, jotka haluavat…

  • elää täydesti aitona ja rehellisenä itselleen hyödyntäen omaa osaamistaan ja omia lahjojaan heille itselleen sopivalla tavalla

  • vahvistaa itsetuntoaan ja -luottamustaan ja nähdä oman ainutlaatuisuutensa ja merkityksensä osana suurempaa kokonaisuutta

  • toimia itselle tärkeiden asioiden puolesta ja jättää myönteisen jäljen maailmaan

  • rakentaa osaltaan uudenlaista, vapaampaa ja inhimillisempää tulevaisuutta itselleen ja muille

  • uskaltaa sanoa sen, mitä heillä on sanottavanaan

  • löytää rohkeuden toteuttaa se, mitä he kantavat sydämissään

  • tehdä työtä, joka innostaa, inspiroi ja ravitsee muiden lisäksi myös heitä itseään

  • suorittamisen sijaan luoda jotain uutta, merkityksellistä ja uniikkia.

UNLEASHED tarjoaa mahdollisuuden kuulla sielusi kutsu, tunnistaa oma todellinen potentiaalisi, vapauttaa luova voimasi ja saada toivomaasi muutosta aikaan niin omassa elämässäsi kuin maailmassa ympärilläsi.

✨ Se kuljettaa sinut kohtaamaan sen, mikä aiemmin on pitänyt sinut pienenä ja piilossa, ottamaan oman voimasi haltuun ja toteuttamaan sitä, mitä olet ihan oikeasti tullut tässä elämässä tekemään.

Se ei kerro sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä — se auttaa sinua ymmärtämään sen, minkä sisimmässäsi jo tiedät todeksi.

Se ei vaadi sinua muuttumaan joksikin toiseksi tai olemaan jotain enemmän — se saa sinut muistamaan sen, kuka olet aina ollutkin, ja vahvistaa sitä kaikkea kaunista ja voimallista, mikä on jo sinussa.

✨ Sinulla ei tarvitse olla tarkkaa suunnitelmaa tai selkeää visiota.

✨ Sinun tarvitsee ainoastaan sanoa kyllä itsellesi ja omalle sieluntehtävällesi — vaikkei sillä olisi vielä nimeä tai muotoa.

Hae mukaan UNLEASHED-kasvuryhmään ja anna maailmalle se, mitä se todella tarvitsee — sinun autenttisuutesi.

HALUAN MUKAAN

Kutsumus ei ole tietty ammatti, titteli, rooli tai yksittäinen tehtävä.

Kutsumus on oman ydinenergiamme ilmentymä.

Se on valo, joka säteilee meistä, kun uskaltaudumme päästämään irti siitä, mitä pitää, täytyy ja on pakko.

UNLEASHED on samaan aikaan sekä henkilökohtainen että jaettu matka, jonka aikana kuljemme seitsemän energeettisen portin läpi kohti omaa ydintämme ja todellista sielun kutsumustamme.

Seitsemän porttia korreloivat seitsemän meistä itsestämme löytyvän energiakeskuksen eli chakran kanssa. Käsittelemme jokaisen portin kohdalla kyseiseen chakraan liittyviä teemoja, kuten toimintaamme ja itseilmaisuamme rajoittavia pelkoja ja epävarmuuksia mutta yhtä lailla myös vahvuuksia ja voimavaroja. Tutkimme ajatuksiamme, työstämme alitajuisia uskomuksiamme ja teemme erilaisia energeettisiä ja kehollisia harjoituksia, jolloin työskentelyn vaikutus on aidosti kokonaisvaltainen.

Jokainen portti syventää ymmärrystäsi itsestäsi ja vahvuuksistasi, laajentaa käsitystäsi omista mahdollisuuksistasi ja auttaa sinua päästämään irti epävarmuuksista, jotka ovat tähän asti vaikeuttaneet tai jopa estäneet sinua ilmentämästä todellista potentiaaliasi, hyödyntämästä uniikkeja lahjojasi ja seuraamasta todellisia intohimojasi.

Matkan päätteeksi olet saanut otteen omasta luomisvoimastasi, sinulla on selkeä visio seuraavista askeleistasi sekä uudenlaista varmuutta ja rohkeutta elää autenttisesti sielustasi käsin, ilmaista omaa totuuttasi ja alkaa toteuttaa sitä, mitä olet oikeasti tullut tässä elämässä tekemään.

Tapaamme Zoom-alustalla yhteensä 8 kertaa, joista viimeinen on päätösseremonia, joka sinetöi yhdessä kulkemamme matkan ja vahvistaa voimaasi jatkaa eteenpäin omalla polullasi.

Minun ohjaukseni lisäksi UNLEASHED-ryhmässä pääsemme jakamaan samanhenkisten ja samankaltaisella polulla olevien kesken niin oivalluksia, onnistumisia kuin haastavampiakin hetkiä sekä tarjoamaan kannustusta toinen toisillemme.

Yhdessä olemme enemmän, ja jaettu energiamme voimistaa myös oman, henkilökohtaisen työskentelysi vaikutusta.

Tapaamisten välillä sinulla on mahdollisuus jatkaa keskustelua, kertoa kokemuksistasi, esittää kysymyksiä ja saada tukea ryhmän omassa, yksityisessä Telegram-ryhmässä.

UNLEASHED auttaa sinua vapauttamaan sen, mikä sisimmästäsi haluaa tulla näkyväksi.

HAE MUKAAN

Aikataulu & käsiteltävät teemat

Jokainen portti sisältää yhteisen keskustelun lisäksi erilaisia harjoituksia, jotka auttavat sinua tulemaan tietoiseksi ajattelu- ja toimintatavoista, jotka haittaavat oman autenttisuutesi ja oman todellisen potentiaalisi ilmentämistä, ja muuttamaan ajatteluasi ja toimintaasi oman kutsumuksesi toteuttamista tukeviksi.

Tapaamisten ja harjoitusten painopisteet voivat vaihdella ryhmäläisten tarpeiden mukaan.

Tulemme kuitenkin joka tapauksessa käymään läpi tyypillisimpiä haasteita kutsumuksen polulla, joita ovat muun muassa…

luottamuksen puute omiin kykyihin ja intuition viesteihin

✨ pelko tuomituksi tai hylätyksi tulemisesta

✨ riittämättömyyden kokemus

✨ itsearvostuksen puute

✨ häpeä ja syyllisyys omista toiveista ja tarpeista

✨ pelko selviytymisestä

✨ sitoutumattomuus käytännön toimintaan.

Tapaamiset saattavat herättää haastaviakin tunteita ja tuoda pintaan kipeitä muistoja menneisyydestä, sillä ne ovat usein tämänhetkisten epävarmuuksiemme ja sisäisten esteidemme taustalla. UNLEASHED ei ole kuitenkaan terapiaa eikä korvaa sitä. Vaikka menneisyydessä saatetaan vierailla, emme jää sinne jumiin vaan fokusoimme läsnäoloon nykyhetkessä ja suuntaamme samalla katseemme tulevaisuuden toiveisiin ja visioomme.

Sisäisten esteiden purkamisen ohella keskitymme yhtä lailla tunnistamaan ja vahvistamaan olemassa olevia vahvuuksia ja voimavaroja sekä löytämään ratkaisuja haasteisiin. Avaudumme näkemään itsemme ja lahjamme totuudenmukaisesti, huomaamaan mahdollisuudet ympärillämme sekä hahmottamaan paremmin kykymme navigoida elämäämme toivomaamme suuntaan ja saada aikaan sitä muutosta, jota olemme tulleet tänne toteuttamaan.

Todellinen voima, potentiaali ja kutsumus kumpuaa aina sekä valosta että varjoista. UNLEASHED huomioi ne molemmat.

Tiistaina 3.2.2026 klo 17:30—20:30

  • Avaamme kruunuchakraamme ja vastaanotamme korkeimman minämme ohjausta.

  • Tunnistamme oman todellisen potentiaalimme sekä sen, mihin meitä kutsutaan.

  • Harjoittelemme lukemaan universumin antamia merkkejä ja näkemään, miten meitä on ohjattu tähän mennessä.

  • Lakkaamme epäilemästä omaa kutsumustamme ja vahvistamme luottamustamme itseemme, omiin kykyihimme ja siihen, että maailmankaikkeus tukee ja johdattaa meitä polullamme.

AVAINTEEMAT: luottamus, universumin kutsuun vastaaminen

Ensimmäinen portti: Forever guided

Tiistaina 10.2.2026 klo 17:30—20:30

  • Avaamme tietoisesti kolmatta silmäämme.

  • Harjoittelemme näkemään itsemme, lahjamme ja vahvuutemme merkityksellisenä osana suurempaa kokonaisuutta.

  • Vahvistamme kykyämme tunnistaa intuitiomme viestit peloista ja harhakuvitelmista

  • Vahvistamme kykyämme hyödyntää intuitiotamme työkaluna kutsumuksemme polulla

  • Kirkastamme visiotamme kutsumuksestamme, unelmiemme tulevaisuudesta ja seuraavista askelistamme.

AVAINTEEMAT: intuitio, visio

Toinen portti: Clear vision

Tiistaina 17.2.2026 klo 17:30—20:30

  • Avaamme tukoksia kurkkuchakran alueelta.

  • Tunnistamme ja käsittelemme autenttiseen itseilmaisuun liittyviä epävarmuuksia ja pelkoja ja harjoittelemme seisomaan omassa voimassamme oman totuutemme takana.

  • Selkeytämme omaa sanomaamme, muotoilemme oman ydinviestimme ja löydämme tapoja ilmaista sitä.

  • Vahvistamme hyvinvointiamme ja omaa polkuamme tukevaa sisäistä puhetta sekä rohkeuttamme kertoa kutsumuksestamme ääneen muille.

AVAINTEEMAT: autenttinen itseilmaisu, näkyväksi tuleminen, omia tavoitteita tukeva sisäinen ja ulkoinen puhe

Kolmas portti: Freedom of expression

Tiistaina 24.2.2026 klo 17:30—20:30

  • Avaamme sydänchakraamme, jotta sallimme itsemme tehdä sitä, mitä rakastamme, ja vastaanottaa sen hyvän, mitä kutsumuksemme tuo tullessaan.

  • Tunnistamme, mitä haluamme antaa aidosti sydämestämme maailmalle ja muille ihmisille ilman pakkoa ja velvollisuudentuntoa.

  • Vahvistamme yhteyttämme sydänkeskukseemme ja annamme sen auttaa meitä tekemään meille oikeita valintoja polullamme.

  • Puramme tarpeettomiksi käyneitä suojamuureja sydämemme ympäriltä ja vahvistamme hyväksyntää itseämme kohtaan sekä yhteyttämme siihen tai heihin, joita haluamme kutsumuksemme kautta palvella.

AVAINTEEMAT: yhteys itseen ja muihin, antamisen ja saamisen tasapaino, riittäminen omana itsenään

Neljäs portti: Heart as a compass

Tiistaina 3.3.2026 klo 17:30—20:30

  • Vahvistamme yhteyttämme solar plexus -chakraamme, joka on itseluottamuksemme ja tahdonvoimamme keskus.

  • Löydämme varmuuden omiin kykyihimme, osaamiseemme ja voimaamme edistää meille merkityksellisiä asioita.

  • Vaalimme todellisia intohimojamme ja hyödynnämme niitä kutsumuksemme raakamateriaalina.

  • Ruokimme sisäistä tulienergiaamme ja annamme sen valaista tietämme, kun otamme konkreettisia askeleita omalla polullamme.

  • Lakkaamme pienentämästä itseämme ja vahvistamme omaa voimaamme ja tahtoamme ilmentää kutsumustamme ja tehdä visiotamme näkyväksi.

AVAINTEEMAT: itseluottamus, rohkeus, intohimot, oman voiman vahvistaminen

Viides portti: Light the fire within

Tiistaina 10.3.2026 klo 17:30—20:30

  • Vahvistamme yhteyttämme sakraalichakraamme, joka on nautinnon ja luovan voimamme keskus.

  • Hellitämme otteemme häpeästä ja syyllisyydestä ja harjoittelemme luomaan ilon ja nautinnon kautta.

  • Vahvistamme kykyämme hallita haastaviakin tunteita, joita luova työskentely nostattaa.

  • Vapautamme luovan voimamme ja kykymme murtautua laatikoiden ulkopuolelle, jolloin kutsumuksemme alkaa saada uniikin muodon.

AVAINTEEMAT: luovuuden vapauttaminen, ilo, nautinto

Kuudes portti: Joy of Creation

Tiistaina 17.3.2026 klo 17:30—20:30

  • Vahvistamme yhteyttämme juurichakraan, jolloin kutsumuksemme voi alkaa ilmentyä konkreettisesti käytännön todellisuudessa.

  • Lujitamme sisäistä turvan tunnettamme ja varmuuttamme kohdata vastaantulevat haasteet kutsumuksemme polulla.

  • Luomme vankkaa perustaa kutsumuksellemme ja työskentelemme sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti tavoitteidemme eteen.

  • Löydämme varmuuden seuraavista askelistamme.

AVAINTEEMAT: sisäinen turva, konkretia

Seitsemäs portti: Rooted in trust

Tiistaina 24.3.2026 klo 17:30—20:30

Päästämme yhteisen seremonian avulla irti epäilyksen rippeistä, sitoudumme vaalimaan kutsumustamme ja kasvamaan sen mukana ja juhlistamme yhdessä kuljettua matkaa.

AVAINTEEMAT: sitoutuminen omaan polkuun, tehdyn työn juhlistaminen

Päätösseremonia: Unleashed

Jokaisesta tapaamisesta tulee tallenne, joten ei haittaa, jos joudut olemaan jollain kertaa pois. Suosittelen kuitenkin lämpimästi osallistumaan kaikkiin tapaamisiin reaaliajassa, sillä silloin saat niistä parhaan hyödyn irti.

Tapaamisten välille tarjoan sinulle kotona tehtäviä harjoituksia sekä mahdollisuuden jatkaa keskustelua ryhmän omassa, yksityisessä Telegram-ryhmässä.

Kutsumuksen polku on polku omaan autenttisuuteesi.

Kutsumuksesi seuraaminen on sen muistamista, kuka todellisuudessa olet ja olet aina ollutkin.

Hakeminen

UNLEASHED-kasvuryhmään haetaan kirjeellä, jossa kerrot hieman itsestäsi, omasta taustastasi ja siitä, missä olet nyt, sekä odotuksistasi ja toiveistasi ryhmää kohtaan.

Näin varmistamme, että ryhmään hakeutuu aidosti motivoituneita naisia, jotka ovat valmiita sitoutumaan kahden kuukauden mittaiseen yhteiseen matkaan sekä kohtaamaan muut ryhmäläiset kunnioittavasti ja kannustavasti.

Ryhmään valikoituu rajallinen määrä osallistujia, mikä mahdollistaa ryhmän turvallisemman ja intiimimmän ilmapiirin sekä sen, että jokaisella ryhmäläisellä on mahdollisuus saada myös henkilökohtaisempaa ohjausta omaan työskentelyynsä.

Viimeinen hakupäivä on sunnuntai 25.1.2026.

Hinta

Keväällä 2026 aloittava UNLEASHED-kasvuryhmä on ensimmäinen laatuaan, minkä vuoksi sen osallistumismaksu on tavallista matalampi.

Kun olet saanut sähköpostitse vahvistuksen mukaanpääsystäsi, varmistat paikkasi ryhmässä maksamalla valitsemasi osallistumismaksun viestissä annettujen maksuohjeiden mukaan.

Osallistumismaksu on mitä tahansa 200—500 euron välillä. Voit siis valita itsellesi sopivan summan oman maksukykysi ja harkintasi mukaan. En kysele tarkemmin rahatilanteestasi enkä pyydä perusteluita valitsemallesi summalle.

Jokainen ryhmään valittu sitoutuu samalla myös antamaan palautetta kasvuryhmästä ja sen sisällöistä ja harjoitteista.

HAE MUKAAN

Tiedän varsin hyvin, miltä se tuntuu.

Kun tietää luissaan ja ytimissään, että omalla olemisella on jokin suurempi tarkoitus.

Kun tietää syvällä sisimmässään, että elämällä on tarjota enemmän.

Kun tietää, että itsestä on johonkin muuhunkin kuin siihen, missä nyt on.

Kun jokin niin voimallinen sisälläsi haluaa tulla näkyväksi mutta samalla jokin estelee sitä kaikkea.

Kun tämä kaikki ei jätä sinua rauhaan.

Haluan sanoa sinulle, että se kutsu, jonka olet kuullut, on todellinen.

Että se veto kohti jotain, mitä et ehkä osaa itsekään pukea sanoiksi, on todellinen.

Että kaikki se, mitä sinä olet, on todella tarkoitettu hyödynnettäväksi itsesi ja muiden hyväksi.

Ja ennen kaikkea haluan sanoa sinulle, että ne esteet, jotka saavat sinut epäilemään itseäsi, himmentämään valoasi, piilottamaan visiosi, pysymään kiinni vanhassa ja vaikenemaan siitä, minkä todellisuudessa haluaisit maailman kuulevan, on mahdollista purkaa.

Sinun on mahdollista alkaa luottaa siihen, että sinua kutsutaan syystä.

Sinun on mahdollista alkaa nähdä itsesi ja omien taitojesi, lahjojesi ja kokemustesi suurempi merkitys.

Sinun on mahdollista löytää yhteys luovaan voimaasi ja tuoda sen avulla jotain kaunista tähän maailmaan.

Sinun on mahdollista tehdä se kaikki olemalla täysin oma itsesi ja vaalimalla omia todellisia intohimojasi.

Olen käynyt tämän kaiken läpi itse ja tiedän varsin hyvin, mitä se vaatii ja kuinka valtavan palkitsevaa se on.

Siksi haluankin auttaa sinua eteenpäin omalla kutsumuksen polullasi.

— Tiia

Believe in your heart that you're meant to live a life full of passion, purpose, magic, and miracles.

UNLEASHED on tarkoitettu naisille, jotka…

  • tuntevat sisimmässään, että heillä on tässä elämässä jokin tehtävä tai tarkoitus, joka haluaa tulla nähdyksi ja toteutetuksi

  • tuntevat vedon johonkin suurempaan kuin se suorittava oravanpyörä, johon he ovat tottuneet

  • ovat turhautuneet nykyiseen työhönsä ja kokevat, ettei se ole heitä varten tai ettei oma osaaminen pääse siinä esiin, mutta eivät välttämättä tiedä, mitä muuta he voisivat tehdä

  • haluavat elää ja saada hyvää aikaan omassa rytmissään, omalla tyylillään ja omilla ehdoillaan

  • haluavat selkeyttää ja kirkastaa omaa todellista kutsumustaan

  • haluavat hahmottaa paremmin omat vahvuutensa, lahjansa ja oman potentiaalinsa sekä hyödyntää sitä itsensä ja muiden hyväksi

  • kenties tunnistavat sen, mihin heitä kutsutaan, mutta eivät uskalla ottaa askeleita sitä kohti

  • haluavat vapauttaa oman sisäisen liekkinsä ja valjastaa lahjansa ja todelliset intohimonsa palvelemaan itseä suurempaa tarkoitusta

  • kaipaavat muiden naisten tukea ja kannustusta loistaakseen omaa valoaan ja kulkeakseen eteenpäin omalla kutsumuksen polullaan.

UNLEASHED ei välttämättä ole sinulle, jos…

  • et ole valmis tutkimaan itseäsi pintaa syvemmältä ja työskentelemään hankalien tunteiden tai omien rajoittavien uskomustesi kanssa

  • sinun on nykyisessä elämäntilanteessasi haastava sitoutua viikoittaisiin tapaamisiin tai omaan sisäiseen matkaasi

  • kärsit vaikeista ja akuuteista mielenterveyden haasteista, jotka hankaloittavat merkittävästi kykyäsi reflektoida itseäsi ja elämääsi

  • henkiset tai fyysiset voimavarasi ovat vähissä eivätkä tällä hetkellä riitä tarvittavien muutosten toteuttamiseen

  • etsit pikaratkaisuja

  • kaipaat perinteisempää työ-, ura- tai yritysvalmennusta

  • vierastat henkisyyttä, henkisiä käsitteitä tai et halua tehdä energiatyöskentelyä

  • haluat, että joku kertoo sinulle valmiit vastaukset

  • et ole halukas jakamaan matkaasi muiden ryhmäläisten kanssa.

  • 8 viikoittaista Zoom-alustalla toteutettavaa live-tapaamista, joissa yhteisen keskustelun lisäksi teemme erilaisia itsereflektio- sekä kehollisia ja energeettisiä harjoituksia

  • vapaaehtoisia kotitehtäviä

  • yksityisen Telegram-ryhmän, jossa on mahdollista jakaa ajatuksia ja kokemuksia tapaamisten välillä.

UNLEASHED sisältää…

  • mahdollisuuden syventää itsetuntemustasi ja ymmärtää paremmin omia vahvuuksiasi

  • harjoituksia ja työkaluja omien hankalien ajatusten, tunteiden tai rajoittavien uskomusten käsittelyyn

  • luotettavaa ja ammattitaitoista ohjausta oman visiosi ja omien askelmerkkiesi kirkastamiseen

  • luvan tulla näkyväksi oman kutsumuksesi ja oman autenttisuutesi kanssa

  • tilan keskustella kutsumukseen ja henkisyyteen liittyvistä teemoista, tuntemuksista ja kokemuksista, joista ei välttämättä viitsi ihan kaikille avautua

  • lämminhenkisen ja luottamuksellisen ilmapiirin, jossa opitaan yhdessä ja saadaan tukea ja kannustusta muilta.

UNLEASHED tarjoaa…

Maailma muuttuu, kun naiset seuraavat rohkeasti sieluaan ja sydäntään.

Joko sinun olisi aika alkaa tehdä sitä, mitä olet ihan oikeasti tullut tänne tekemään?

HAE MUKAAN

OLENNAISIA KYSYMYKSIÄ

Voinko hakea mukaan, vaikkei minulla ole aavistustakaan, mikä kutsumukseni voisi olla?

Kyllä voit. Voi olla, että kutsumuksesi konkretisoituu kasvuryhmän aikana. Vähintäänkin itsetuntemuksesi syvenee, mikä on pohja ja edellytys oman kutsumuksen tunnistamiselle ja toteuttamiselle.

Sisältääkö UNLEASHED yritysvalmennusta tai täytyykö minun haluta yrittäjäksi, jotta voin osallistua?

Sinun ei täydy haluta yrittäjäksi. Kutsumustaan voi toteuttaa monin eri tavoin monessa eri muodossa työssä tai sen ulkopuolella. Sinun ei tarvitse myöskään jättää palkkatyötäsi toteuttaaksesi kutsumustasi.

Kasvuryhmän aikana käsittelemme teemoja ja näkökulmia, joita on olennaista pohtia, mikäli mielii yrittäjäksi. Kahden kuukauden jälkeen on mahdollista, että sinulle muodostuu visio omasta yritystoiminnasta, mutta myös muunlaiset polut ja suunnat ovat mahdollisia.

Myöskään varsinaista neuvontaa oman yrityksen perustamiseen, myyntiin tai markkinointiin UNLEASHED ei sisällä.

Entä jos en pääse kaikkiin tapaamisiin? Voinko edetä omaan tahtiini?

Kaikista tapaamisista tulee tallenne, joten ei haittaa, jos et pääse ihan kaikkiin tapaamisiin. Suosittelen kuitenkin osallistumaan pääasiassa livenä, sillä siten saat tapaamisista ja ryhmästä parhaan hyödyn ja tuen itsellesi.

Entä jos en tunne omia vahvuuksiani, intohimojani tai minusta tuntuu, ettei minusta ole mihinkään?

Omien lahjojen, vahvuuksien ja todellisten intohimojen kirkastaminen sekä oman itsetunnon ja -luottamuksen vahvistaminen ovat teemoja, joita käymme läpi kasvuryhmässä, joten todennäköisesti sinulla on kahden kuukauden jälkeen selkeämpi käsitys omista kyvyistäsi ja mahdollisuuksistasi.

Lisäksi matkan aikana käsittelemme ja puramme kokemuksia, joiden vuoksi saatamme ajatella olevamme vähempiarvoisia kuin muut tai kykenemättömiä saamaan toivomaamme muutosta aikaan.

Siinä tapauksessa jos negatiiviset ajatuksesi itsestäsi ovat niin hallitsevia, ettei sinulla ole jaksamista käsitellä tai pyrkiä muuttamaan niitä, suosittelen harkitsemaan, onko kasvuryhmä sinua varten. Kasvuryhmän harjoitukset edellyttävät halua, motivaatiota ja riittäviä henkisiä resursseja tarvittaessa muuttaa omia uskomuksia, omaa ajattelua ja omaa toimintaa.

Onko tämä uskonnollinen ryhmä?

Ei ole. Käsitys ja kokemus omasta kutsumuksesta on universaali eikä sidottu mihinkään tiettyyn uskontokuntaan tai elämänkatsomukseen.

UNLEASHED-kasvuryhmässä ihminen hahmotetaan kuitenkin pohjimmiltaan henkisenä olentona ja ryhmässä tehdään energeettisiä harjoituksia, joten jos vierastat henkisyyttä tai henkisiä käsitteitä ja harjoituksia, tämä ryhmä ei välttämättä ole sinua varten.

Täytyykö minulla olla aiempaa tietoa tai kokemusta chakroista tai muista tapaamisten harjoituksista?

Ei täydy. Jokainen tekee harjoituksia omista lähtökohdistaan käsin. Harjoituksissa ei myöskään koskaan pakoteta mitään tai kannusteta ketään ylittämään omia rajojaan.

Harjoitukset ovat pääasiassa erilaisia valmennuksellisia itsereflektioharjoituksia, jotka auttavat oivaltamaan uusia näkökulmia itseen ja ymmärtämään itseä syvemmin ja laajemmin.

If it is your calling, it will keep calling you.

OLEN VALMIS SANOMAAN KYLLÄ KUTSUMUKSELLENI