Minun totuuteni ei ole koko totuus

Ihminen kurottaa jatkuvasti kohti täydellisyyttä, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Hän etsii yhtä totuutta, yhtä olemisen tapaa, yhtä oikeaa mielipidettä. Hän toivoo pääsevänsä käsiksi johonkin sellaiseen, joka antaa vastaukset kaikkiin olemassa oleviin kysymyksiin ja tarjoaa selkeät ohjeet siihen, kuinka elää oikeanlaista, täydellistä elämää.

Hän takertuu vuoron perään milloin mihinkin, joka lupaa hänelle kaikkea tätä. Se jokin voi ihmisestä ja tilanteesta riippuen olla esimerkiksi ideologia, uskonto tai poliittinen näkökanta. Yhtä hyvin se voi olla täydelliseltä vaikuttava tapa syödä, liikkua tai tehdä töitä. Joskus riittää sekin, että kaivattu totuus tulee tarpeeksi täydelliseltä vaikuttavan henkilön suusta.

Kun ihminen sitten ajattelee vihdoin päässeensä totuuden äärelle, hän tuppaa puolustamaan sitä vimmaisesti muilta totuuksilta — sillä ainoastaan yksi voi olla oikea, täydellinen totuus.

Useimmiten ihminen myös lopulta pettyy, kun kaikkien hänen puolustamiensa asioiden ja ihmisten epätäydellisyys ja vajavaisuus ennemmin tai myöhemmin paljastuu. Kun jalustalle nostetusta sankarista paljastuu epämiellyttäviä puolia. Kun arjen kokemus ei istukaan kaiken kattavaan ideologiaan. Kun se, mikä aiemmin oli “aina” ja “kaikki”, ei yhtäkkiä enää pädekään.

Onko sitten niin, ettei totuutta ole olemassa?

Ei suinkaan. Totuudella vain on monet kasvot. Totuus näyttää erilaiselta eri suunnista katsottuna. Totuutta voi myös tulkita lukemattomin eri tavoin, riippuen siitä, kuka sitä tulkitsee.

Totuudesta voi olla montaa mieltä, ja ne kaikki voivat olla yhtä aikaa oikeassa.

Voisiko siis sen sijaan, että jahtaa yhtä totuutta, asettuakin tarkastelemaan kokonaisuutta, joka useista eri totuuksista rakentuu? Olisiko mahdollista kurottaa kohti jotain, joka syntyy useiden eri mielipiteiden, näkemysten ja tapojen kautta?

Voisiko täydellisyyden sijaan tavoitella kokonaisuutta, joka sallii vastakkaisuudet, eriparisuuden ja ristiriitaisuuden?

Toivonkin, hyvä lukija, että et odota minun totuuteni olevan yksi ainoa. Toivon, ettet odota minulta vastauksia siihen, kuinka sinun tulisi ajatella tai toimia elämässäsi.

Sen sijaan toivon, että minun totuuteni tarjoaa sinulle toisen näkökulman, erilaisen perspektiivin. Toivon, että minun totuuteni antaa sinulle mahdollisuuden laajentaa omaa ajatteluasi ja ymmärrystäsi.

Ennen kaikkea toivon, että minun totuuteni viitoittaa sinulle tietä kohti omaasi.

Rakkaudella,

Tiia

Edellinen
Edellinen

Kuka, mikä tai mitä on autenttinen itsesi?